Kullasta hiuksissa

Kelaan mihin pyrin sillä, että laitan tänään päälleni tällaiset vaatteet? Onko raitapaita jonkinlainen tiedostamaton päätös tuoda esille omaa identiteettiäni.

Mietin musiikkia, jota kuuntelen. Pidänkö siitä oikeasti? Tämäkö on se minun musiikkimakuni. 

Selaan soittolistaani. Twenty One Pilots, Bebe Rexha, One Direction, Guns N' Roses, Green Day, Lukas Graham, Haloo Helsinki. Näistäkö sitten pitäisi koostua se minun makuni?

Puhetyylini, eleeni, kävelytapani, ovatkohan nämäkin juuri minua? Mistä voin tietää?

Pohdin, onko tämä kaikki itse luomaani. Olenko minä siis minä itse.

Vai olemmeko sittenkin kaikki samankaltaisia, samanlaisia.


Minä mietin. Ja taustalla laulaa Olavi Uusivirta kullasta hiuksissa.

maanantai on yksi pitkä kysymys

Aurinko, aurinko, aurinko

 ikkunanraosta pilkisti sekin

Aamutossut, voisit jopa kuvitella niiden kävelevän luoksesi

Peilikuvasi ei ole samaa mieltä aatteidesi kanssa

se ei edes hymyile sinulle

Se ei sano edes hyvää huomenta

Se ei katso edes silmiin

Hammasharja, missä lienet

Appelsiinimehu taitaa olla loppu, onko jääkaappi rikki

Ovatko sähkötkin poikki

Se on sentään väliaikaista, ulkona ukkostaa

Tärkeäkin tapaaminen tulossa

Ei, maanantaisin ei tapahdu mitään tärkeää

Maitolasissa pilkistää maitotilkka

Ukkonen alkaa väistyä

Aurinko uskaltautuu esiin

Sade on lakannut

kaikessa kaikessa kaikessa

on jotain haikeaa

maanantai

mikset jo tule?

Carpe diem

Väitän aina muistavani elävästi sen tunteen, kun ensimmäinen auringonsäde pilkistää talven jälkeen.

Totuus on, sitä tunnetta ei voi käsittää muulloin kuin siinä hetkessä.

Odotamme aina asioiden tapahtumista ja toiveiden täyttymistä. Lomamatkan lähestyminen tai joululoman alkaminen ovat asioita, joita odotamme jopa kuukausia.

Muutama päivä sitten huomasin odottavani ensi kesää. Siihen on 7 kuukautta.

Jos vain koko tämän ajan odotan tulevaa kesää ja pohdin miten elämänlaatuni paranee silloin, unohdan, että kyllä minä elän tälläkin hetkellä. Kesän kukoistava varjo odottaa takaraivossani, eikä anna muille asioille tilaa. Niin, paitsi niille huonoille. 

Huonoilla hetkillä ei tule ajateltua viikonlopuksi sovittua kaveritapaamista. En huomaa katsoa ulkona paistavaa aurinkoa tai yöllä loimottavaa täysikuuta. Korvani eivät enää havaitse linnunlaulua. Kuulen vain moottoritien huminan ja junan jarrutusäänen.

Nyt teen itseni kanssa sopimuksen. En lannistu välittömästi kaikista vastoinkäymisistä, vaan mietin minkälaisen mahdollisuuden tämä epäonnistuminen minulle tuottaa.

Aion nyt tarttua hetkeen, tänään minun ei tarvitse tehdä mitään.

Carpe diem.